Maalauksia Gaiasta
galleria Jangva, Helsinki, 30.1. - 17.2. 2013
Näyttelyni maalaukset ovat kaikki vuodelta 2012. Aiemmissa näyttelyissäni olen käsitellyt keskeneräisyyden tematiikkaa, elämää ja ympäristöämme jatkuvan muutoksen, remontin ja raivauksen kynsissä. Töissäni myllätty työmää on toiminut myös metaforana jatkuvassa muutospaineessa olevasta yhteiskunnastamme. Se on kuvannut kiihkeän muutoksen ja liikkeen kulttuuria, jossa elämme.
Nyt työmaat ja työkoneet ovat saaneet väistyä meduusojen, lintuparvien ja avaruussumupilvien tieltä. Maapallon ekosysteemiin liittyvät teemat ja kuva-aiheet ovat tulleet töihini osittain siitä, että olen ollut tanssijana mukana monitaiteisessa Gaiaprojektissa. Gaia on Erika Alajärven koreografioima ja ohjaama flamencotanssiteos, joka käsittelee ihmistä osana luontoa ja maapalloa meissä kaikissa.
Kehollisuus, fyysinen liike ja erilaiset tunnelmat ovat minulle merkityksellisiä sekä maalatessa että tanssiessa. Ekspressiivisen maalausjäljen rinnalla kulkee nyt häivähdyksenomaisesti ihmisiä; yksinään, ryhmissä ja osana tätä ihmeellistä ekosysteemiä, jonka osia me kaikki olemme ja jota kaikki hengitämme. Maalauksissani ihminen on erillinen oma itsensä, mutta myös erottamaton osa luontoa - ottamatta kantaa mikä siinä on hyvää tai pahaa.
Monitaiteellisen Gaia- projektin etenemistä voi seurata blogista (http://gaia-teos.org/). Galleria Jangvan tanssilliset performanssit pyrkivät yhdistämään sekä tanssin että kuvataiteen liikekielen. Esitysajat ovat lauantaisin klo 16 koko näyttelyn ajan.
Eroosio (2012), akryyli ja öljy kankaalle. Myyty.
Gaia (2012), 140 cm x 150 cm, akryyli ja öljy kankaalle. Myyty.
Keltainen meduusa (2012), 105 cm x 80 cm, akryyli ja öljy kankaalle. Myyty.
Kudelma (2012), 160 cm x 150 cm, akryyli ja öljy kankaalle.
Merestä maalle (2012), 80 cm x 120 cm, akryyli ja öljy kankaalle. Myyty.
Parvi (2012), 150 cm x 200 cm, akryyli ja öljy kankaalle. Myyty.
Salla (2012), 110 cm x 80 cm, akryyli kankaalle. Myyty.
Säihkenäyttämö (2012), 120 cm x 140 cm, akryyli ja öljy kankaalle.
Säihkenäyttämön tyttö (2012), 80 cm x 120 cm, akryyli ja öljy kankaalle. Myyty.
Tierra I (2012), 150 cm x 140 cm, akryyli ja öljy kankaalle. Myyty.
Tierra II (2012), 150 cm x 140 cm, akryyli ja öljy kankaalle. Myyty.